Omia kokemuksia
Uskoontuloni ja kääntymykseni
Olin jo lapsena tehnyt jonkinlaisen uskonratkaisun. Rukous oli muodostunut mulle hyvin tärkeäksi. Pidin itseäni uskovaisena, vaikken tainnut ihan täysin uudestisyntynyt uskova ollakaan. Uskoin Jumalaan ja turvasin Häneen, mutta en oikein ymmärtänyt Uutta Testamenttia ja pelastusasioita. Eli olin keskiverto kirkkouskovainen.
Murrosikä oli mulle kovaa aikaa. Luokallamme oli joitakin pahoja kiusaajia, ja olin yksi niistä joka joutui rajun koulukiusaamisen kohteeksi. Se synkisti elämääni. Oli muitakin vaikeuksia. Vanhempieni kanssa kävimme silloin tällöin eri seurakuntien kokouksissa, erityisesti helluntaiseurakunnan kokouksissa helluntailaisen äitini kanssa. 14-vuotiaana kävin myös kuukauden pituisen adventistien kokoussarjan lähes joka tilaisuudessa. Varmaankin vastailin kyselylappuihin myöntävästi, että haluan vastaanottaa Jeesuksen Vapahtajakseni ja Herrakseni. Mutta sen verran olin vielä maailmassa kiinni, että kasteratkaisu jäi tekemättä.
Viisi vuotta tän jälkeen alkoi taas tapahtua. Ei-uskova kaveripiiri ja aikaa vievät harrastukset olivat maallistaneet mua, niin että muutama viime vuosi oli ollut kaikkein maailmallisinta aikaa mun elämässäni. Olin jopa luopunut säännöllisestä rukouselämästä muutamiksi kuukausiksi. Toki ne aloitin sitten uudestaan, kun tunsin, että jotain tärkeätä oli poistunut mun elämästäni. 19-vuotiaana mulle kasautui lyhyessä ajassa paljon vaikeuksia: voimailuharrastuksen lomassa nivelet alkoivat pettää ja lonksua, päänahkaan iski taliköhnäihottuma, joka ensin ilmeni hiusten rajuna irtoamisena ja sitten myöhemmin päänahka tuli täyteen märkärupia, oli sydänsuruja, masennusta yms. Aloin kääntyä jälleen enemmän Taivaan Jumalan puoleen.
Kerran syksyllä olin kävelemässä Tampereen keskustassa. Kekustorin kulmalla eräs uskova nuori mies antoi mulle traktaatin. Mennessäni bussilla Hatanpäälle luin traktaatin. Siinä luki, että Jeesus on sovittanut sinunkin syntisi ja haluaa antaa sulle ikuisen elämän. Ja että Jeesus haluaa pelastaa sinutkin. Mulla oli nyt tosi paljon vaikeuksia ja muistan, kuinka Hatanpään bussipysäkillä kohotin ääneni Herran puoleen ja rukoilin hartaasti ääneen: Jeesus, pelasti minutkin.
Tästä rukouksesta ei kulunut kuin viikon verran, niin kerran ollessani saunassa tunsin, kuinka joku Voima tuli sydämeeni. Mulla oli ollut masennusta ja synkkyyttä sydämessä, ja hetkessä ne lähtivät pois ja tuli ihana olo. Tämä vapautunut olo ei kestänyt pitkiä aikoja, mutta tämä oli merkki, että Jumala oli kuullut mun avunhuutoni.
Vaivuin jälleen maailmallisiin harrastuksiini. Mutta sitten sain keuhkokuumeen. Jouduin vuoteen omaksi pitkäksi aikaa. Samaan aikaan taliköhnäihottuma oli pahentunut niin, että päänahka oli tullut märkärupia täyteen. Nyt aloin tosissani rukoileen ja aloin pitkästä aikaa lukemaan Raamattua. Kuukauden aikana luin lähes kokonaan Sananlaskujen kirjan. Toki olin joskus aikaisemminkin lukenut joitakin Raamatun kirjoja, mutta nyt oli ollut pitkä tauko. Äiti ehdotti, että vietäisiin esirukous mun päänahkasairauden puolesta hänen seurakuntaansa. Vietiin, ja siellä rukoiltiin märkärupien poislähtemiseksi rukousliinan alla. Yllätyksekseni märkäruvet alkoivat heti esirukouksen jälkeen kuivumaan. Jälleen kosketus Taivaasta. Vielä olin melko heikossa kunnossa keuhkokuumeen tähden. Kerran ollessani kotona, mulle tuli voimakas ajatus: tänä keväänä tapahtuu jotain tärkeätä mun elämässäni, joka ratkaisee mun kohtaloni, miten mulle käy. Olihan mulle rukouselämä ollut tärkeätä lapsesta lähtien, ja mulle oli kehittynyt lämmin ystäväsuhde Jumalan kanssa. Olin melko varma että Jumala oli mulle puhunut ja jäin innokkaasti odottamaan mitä tulisi tapahtumaan.
Helmikuun lopussa huomasin Aamulehdessä kokousilmoituksen: ”Tule etsimään suuntaa ja tarkoitusta elämällesi.” Se oli kuin mulle. Olin todella etsimässä jotain parempaa. Vanhemmat myös puhuivat mulle kokoussarjasta ja ehdottivat että mentäisiin sinne yhdessä. Se oli adventistien järjestämä kuukauden pituinen kokoussarja. Vähän samanlainen missä olimme käyneet viitisen vuotta sitten. Mietin, että mahtaisiko tämä olla jopa vastaus siihen joulunaikaan saamaani sanomaan. Ensimmäinen kokous oli Puisto-Emmauksessa. Kun astuin kokoussaliin, Pyhä Henki kosketti mua tosi voimakkaasti ja mulle tuli ihana, kevyt olo. Olin vakuuttunut, että tää on nyt Jumalan johdatusta. Ja päätin käydä kokoussarjan aivan loppuun asti.
Kokoussarjan saarnaajana toimi yhdysvaltalainen adventistisaarnaaja James Cress. Hänen vaimonsa piti aina saarnaosuuden jälkeen luennon terveysaiheesta. Kummatkin olivat kiinnostavia, sekä hengellinen osuus että myöskin terveysluento. Muistan kuinka ehkä viikon jälkeen alkoi taas tapahtua. James puhui Jeesuksen takaisintulosta ja valkokankaalla oli kuva Jeesuksen takaisintulosta. Jotenkin havahduin. Vaikka olin pitänyt itseäni uskovai- sena, mulla oli kuitenkin sydämessä ollut epävarmuus, onko nää totta vai ei. Havahduin: tää onkin totta, Jeesus tulee pian takaisin, ja munkin pitäisi tehdä kokonaisvaltainen ratkaisu ja parannus. Kokouksissa jaettiin usein kyselykuponkeja: haluatko vastaanottaa Jeesuksen Vapahtajaksesi ja Herraksesi. Vastailin niihin aina myöntävästi.
Sitten eräänä iltana kysyttiin, että haluatko pastoreiden tulevan rukoileen puolestasi kotiisi. Vastasin myönteisesti, ja niinpä eräänä iltapäivänä James yhdessä suomalaisen pastorin kanssa tulivat kotiovellemme ja kysyivät voivatko he pyytää meille Jumalan siunausta. Kotiovella kanssani oli kaksossiskoni Marjo. Sanoin, että kyllä voitte rukoilla. He rukoilivat ja sitten lähtivät pois. Kun käännyin takaisin sisälle, niin mulle oli jälleen tapahtunut jotakin ihanaa. Nyt oli kaikki taakat, masennukset ja paha olo lähtenyt pois sydämeltä, ja mulla oli aivan ihanan kevyt olo, kuin olisi kävellyt pumpulissa. Kiitosmieli valtasi mun sydämeni ja olin nyt aivan sataprosenttisen varma että tää on Jumalan johdatusta ja nyt on aika viimeinkin antaa elämäni kokonaan Jeesukselle ja palata Hänen luokseen tuhlaajapoikateiltä.
Koukoussarjan yhteydessä opiskelin Raamattua ahkerasti ja opin jatkuvasti lisää asioita. Kävin kokoussarjan loppuun ja mut kastettiin pääsiäislauantaina, aivan ekana kastepäivänä Tampereen Adventtikirkossa. Se oli elämäni onnellisin päivä. Jumala oli järjestänyt asiat niin mielenkiintoisesti, että kastepäivääni seuraavana päivänä lähdimme Marjo-siskoni kanssa Israeliin. Kun olimme tän Israelin matkan tilanneet talvella Marjon kanssa, en vielä silloin tiennyt, että oon tulossa uskoon, mutta Jumala tiesi. Sain aloittaa uskonvaellukseni samoilta paikoilta, joilla Jeesus vaelsi ja työskenteli lähes 2000 vuotta sitten.
Varjelus putoavalta lasilta
Muistaakseni tämä tapahtui vuonna 1990. Olin runsas vuosi sitten kastettu Adventtiseura- kuntaan. Kävelin Tampereella Hämeenkatua pitkin. Lähellä kauppahallia tunsin Pyhän Hengen voimakkaan kehotuksen ja varoituksen: astu nopeasti askel vasemmalle. Tämä oli niin selkeä ja voimakas kehotus, että astuin nopeasti. Siinä samassa aivan viereeni, oikealle puolelle putosi ja rikkoontui palasiksi melko iso lasinpala. Se oli pudonnut korkealta, jonkun yrityksen toimiston ikkunasta. Jos ei Pyhä Henki olisi mua varoittanut ja jos en olisi totellut, lasinpala olisi osunut mun päähäni ja sillä olisi voinut olla vakavat seuraukset. Kävin myös tarkastamassa ja katsomassa paikan, mistä se oli pudonnut. Se oli pudonnut erään liikehuoneiston ikkunasta kolmannesta kerroksesta. Liikehuoneiston ovessa oli saatananpalvontabändin mainos ja huoneistossa sisällä oli 2 mustiin goottiasuihin puettua naista.
Pelastus koiran hampaista
Elettiin 1990-luvun alkuvuosia. Olin jakamassa seurakuntamme kokousesitteitä Tampereen Kalkussa omakotitaloalueella. Olin jo ehtinyt jakamaan monia esitteitä. Nyt kävelin kohti yhden omakotitalon postilaatikkoa. Tarkoitus oli sinnekin laittaa kokousesite. Yhtäkkiä talon sisäpihalta syöksyi mua kohti raivostunut, melko iso koira. Se oli jo aika lähellä, vain parin metrin päässä. Ja oli jo varmaan aikeissa hyökätä kimppuuni. Suustani pääsi kuin itsestään avunhuuto ylöspäin: ”Jeesus auta.” Heti huudettuani Jeesusta avuksi, koira pysähtyi kuin seinään, rauhoittui ja kääntyi takaisin kotipihaansa. Aivan kuin enkeli olisi tullut väliin ja pysäyttänyt ja rauhoittanut koiran.
Pelastus Tampereen kovimman gangsterin käsistä
90-luvun lopussa tapahtui seuraavanlainen voimakas varjelus. Kävelin myöhään illalla Tampereen Hämeenkatua pitkin. Yhtäkkiä erään pubin ovelle ilmestyi tuttavani Pate. Olin joskus keskustellut hänen kanssaan uskonasioista, mutta nyt en ollut häntä pitkään aikaan nähnyt. Pate pyysi tulemaan pubiin keskusteleen hänen kanssaan. Yleensä en pubeihin mene, koska ne eivät oo uskovaisten paikkoja, mutta nyt menin, jos olis vaikka tärkeätäkin asiaa. Mutta pian sain huomata, että se oli ansa. Lähes heti pubiin mennessäni, luoksemme tuli joku nuori mies ja rupes syytteleen mua aivan perättömästi, että oon mukamas joskus hakannut hänet. Paikalle tuli myös kovannäköinen rockabilly-gangsteri Mika, joka ilmoitti olevansa Tampereen kovin gangsteri. Mika oli mua syyttelevän nuoren miehen ystävä ja rupes heti uhkaileen mua. Sanoi hakkaavansa mut ja heittävänsä ikkunalasin lävitse.
Pate sanoi Mikalle, että Jarmo on uskovainen. Gangsteri rupes miettiin jotain syvästi ja muutti mielensä. Hän ei hakkaisikaan mua heti vaan haluaisi keskustella mun kanssani jostain asioista. Mika ohjasi mut kulmapöytään niin, että istuin aivan kulmassa eikä ollut mitään mahdollisuutta päästä sieltä lähtemään. Pöytään tuli myös Pate. Gangsteri kyseli multa joitain asioita, mutta sitten alkoi huutaa ja karjua mulle tosi rumasti. Käytti varmaan kaikki mahdolliset haukkumasanat ja uhkas jälleen hakata mut. Mua pelotti aivan valtavasti ja sydän jyskytti tiheeseen tahtiin. Rukoilin ja pyysin hiljaa Jeesusta auttaan.
Sitten Mika rupes jälleen kehumaan itseänsä ja sanoi jälleen olevansa Tampereen kovin gansteri, ja niin kova, että pystyy laittaan Jumalatkin matalaksi. Tässä näin tilaisuuteni, sanoin Mikalle, että Jumalaa ei kukaan voita ja kysyin voisinko pyytää Jumalaa osoittamaan voimallisuutensa hänelle. Mika nyökkäsi myöntävästi. Aloin rukoilemaan Jeesuksen nimessä, ja pyysin Jumalaa osoittamaan voimallisuutensa Mikalle. Ja myös hiljaa mielessäni rukoilin ja pyysin Häntä auttamaan mut tästä vaarallisesta tilanteesta vapaaksi. Rukoillessani tunsin Pyhän Hengen voimakkaan läsnäolon. Siinä samassa gangsteri rojahti aivan elottoman näköisenä pubin pöydälle. Parin minuutin aikana ei hänessä ollut minkäänlaista elonmerkkiä. Pate katsoi Mikaa ihmeissään. Parin minuutin kuluttua Mika heräsi ja rupes heti itkuisena huutamaan: apua, apua, mitä mulle tapahtui. Mika yritti liikuttaa käsiään ja jalkojaan, mutta ne eivät toimineet. Herra oli jälleen vastannut avunpyyntööni … ja tosi voimakkaalla tavalla.
Tilanne oli ollut tosi vaarallinen ja uhkaava. Mika yritti raahautua pois pöydästä, mutta raajat eivät toimineet. Lopulta Mikan kaverit soittivat jonkun auton paikalle ja kantoivat tämän Tampereen kovimman gangsterin autoon ja lähtivät nopeati pois paikalta. Ennen lähtöään Mika peloissaan mulkaisi mua ja huusi: toi on noita, hänet pitäisi tappaa. Ja minä pääsin vapaasti lähtemään pois pubista
Ihmeellinen pelastus Norjan tuntureilla
Pääsiäisen aikoihin vuonna 2006 lähdimme omalla autolla vaimoni Penin kanssa Norjaan matkalle. Olin ostanut punaisen Opel Corsan aivan äskettäin autokaupasta ja lähdimme sillä ajamaan kohti Norjan Lappia. Ensin ajoimme Enontekiön Kilpisjärvelle ja siitä rajan yli Norjaan Skibotteniin. Etelä-Suomessa lumet olivat jo sulaneet, mutta pohjoisempana oli vielä maassa lunta ja jäätä. Siksi olimme jättäneet talvirenkaat autoon.
Pysähdyimme vähäksi aikaa Skibottenissa ja sitten lähdimme ajamaan kohti Osloa Etelä-Norjaan. Pohjois-Norja oli täynnä korkeita tuntureita. Tie oli melko kapea ja kulki välillä yli korkeiden tuntureiden, välillä niiden läpi tunneleita pitkin. Useissa paikoissa oli tien vieressä syvä pudotus alas rotkoon. Rekkoja tuli myös tiuhaan tahtiin jatkuvasti vastaan, joten oli ajettava tosi varovaisesti.
Pohjois-Norjan tuntureilla on tyypillistä, että voi alkaa aivan silmänräpäyksessä valtava lumisade, joka voi kestää jopa useita tunteja. Ja saimme kokea tämän nyt aivan henkilökohtaisesti. Olimme juuri nousseet autolla korkean tunturin päälle. Sää oli aivan mahtava. Mutta aivan yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta alkoi sataa valtavasti lunta. Lumisade kiihtyi kiihtymistään ja pian en nähnyt kuin ehkä kymmenen metriä eteeni. Oli pelottava tilanne. En oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Jatkoin ajoa hiljaisella nopeudella.
Yhtäkkiä auton moottori sammui ja auto pysähtyi kuin seinään. Ihmettelin tätä suuresti. Auton moottori oli toiminut tähän asti aivan loistavasti. Yritin monta kertaa käynnistää moottoria, mutta ei tapahtunut mitään. Automme taakse oli pysähtynyt jo muutamia autoja. Onneksi ei kukaan ajanut perään, koska automme pysähtyi aivan äkisti. Yksi mies tuli avustaan mua auton käynnistämisessä … ei kuitenkaan minkäänlaista elonmerkkiä moottorissa. Ei auttanut kun jäädä istumaan autoon ja pyytään, että Jumala auttaisi.
Aika kului, päätin vähän jaloitella ulkopuolella. Avasin oven ja nousin autosta. Taakse oli kasaantunut pitkä autojono. Lunta satoi tosi rankasti, enkä nähnyt kuin ehkä pari metriä eteenpäin. Autojonon huomasin siksi, koska takana olleilla olivat valot päällä. Kävelin vähän matkaa eteenpäin…. ja todella säpsähdin kauhusta. Aivan 15–20 metriä automme edessä oli iso rekka-auto. Koska oli satanut niin rankasti lunta, en ollut sitä havainnut. Jos auton moottori ei olis pysähtynyt ihmeellisesti, olisin ajanut rekkaa päin, ja siinä olis voinut käydä vaikka kuinka pahasti. Kiitin Jumalaa, Jumala oli pysäyttänyt auton moottorin varjellakseen meidät vakavasta onnettomuudesta. Oli myös varjelusta, etteivät takaa tulleet autot ajaneet meidän peräämme.
Lumisade kesti monta tuntia. Vihdoin tuli aurausauto. Ja kuinka ollakaan, kun oli aika lähteä jatkamaan matkaa, niin moottori käynnistyi heti ekalla yrittämällä ja ajoimme aurausauton perässä seuraavaan kaupunkiin. Oli tosi raju kokemus ja ihmeellinen ja voimallinen Jumalan varjelus. Mutta emme tienneet, että tämä ei päättyisi vielä tähän.
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. Ei ollut lumisadetta, mutta tie oli luminen ja paikoin liukas. Olimme juuri nousseet tunturin laelle ja laskeutumassa sitä alas. Edessä oli jyrkkä, lähes 90 asteen mutka oikealle. Mutkassa oli myös räntäistä sohjoa. Käänsin rattia jyrkästi oikealle, jotain kuitenkin tapahtui. Auto pyörähti 180 astetta ympäri pyörien varas- sa ja paiskautui melko rajusti kaidetta vasten, niin että vaimoni puoleinen ovi osui kaiteeseen. Kaiteessa oli kuitenkin sen verran lunta, että se pehmitti jonkin verran iskua. Törmäys oli kuitenkin niin raju, että auton toinen puoli nousi ilmaan ehkä jopa 60 astetta ja ei ollut kaukana että oltais pudottu tien toisella puolella olevaan rotkoon. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt muuta kuin hädissäni huutaa Jeesusta avuksi.
Kaikkein pahinta ei kuitenkaan tapahtunut, ja pian nousimme kummatkin autosta. Oli jälleen aivan ihmeellinen Jumalan varjelus, ettei tapahtunut pahempaa. Muhun ei ollut sattunut mihinkään kohtaan, ei pienintäkään vammaa. Vaimonikin oli selvinnyt melko hyvin, häntä oli sattunut vain vähän jalkaan. Auto oli luisunut melko syvälle lumipenkkaan ja jouduimme tilaamaan hinausauton. Kuitenkin kun auto oli nostettu lumipenkasta, moottori käynnistyi taas aivan ekalla yrityksellä. Autokin oli selvinnyt rajusta kolarista todella hyvin. Vain yhteen paikkaan oli tullut pieni lommo. Ajoimme hinausauton perässä kaupunkiin ja kiitin ja ylistin Jumalaa ihmeellisestä varjeluksesta. Kotona Suomessa huomasin, että auton eturenkaista oli nypitty nastat pois, niin että vain takarenkaissa oli nastat. Olin juuri ennen matkaa ostanut auton, ja luotin liikaa autokauppiaaseen, joka vakuutti mulle, että auto on loistokunnossa.
Muiden kokemuksia
Jumala opasti Marin kotirantaan
Äidin äiti, mummoni Mari oli joskus 1920-luvulla lähtenyt veneellä toiselle puolelle isoa järveä tapaamaan ystäviään. Tämä tapahtui Petrovaarassa, Pohjois-Karjalassa. Illalla he olivat lähteneet takaisin kotirantaan, jonne oli muutama kilometri matkaa. Keskellä järveä oli kuitenkin pimeys yllättänyt heidät. Vierailu oli kestänyt sen verran kauemmin, että he eivät ehtineet kotirantaan ennen pimeän tuloa. Oli ollut tosi pimeä, ja tytöt olivat hädissään, mitä tehdä. He olivat rukouksessa pyytäneet Jumalaa auttamaan. Pian jostain ilmestyi kirkas valo, joka valaisi tien kotirantaan asti. Ja näin tytöt pääsivät turvallisesti perille.
Sähköinen muuri suojeli vihaisilta saatananpalvojilta
90-luvulla Suomeen oli tullut esiintymään pahamaineinen saatananpalvontabändi. Joukko uskovia nuoria oli mennyt paikalle rukoilemaan, ettei mitään pahempaa tapahtuisi. He olivat kävelleet ympäri konserttipaikkaa ja rukoilleet ja sitoneet Jeesuksen nimessä demonihenkiä. Yhtäkkiä saatananpalvontabändin soittimet olivat rikkoutuneet, mm. kitaroiden kielet katkesivat. Konserttiväessä olleet saatananpalvojat olivat saaneet selville, että paikalla oli uskovia rukoilemassa ja he olivat piirittäneet uhkaavasti uskovien ryhmän. Silloin uskovien nuorten ympärille oli ilmestynyt kuin sähköinen kupoli ja muuri, jonka läpi saatananpalvojat eivät päässeet.
Jumala poisti paholaisenkuva-tatuoinnin
Yhdysvalloissa oli eräs moottoripyöräjengiläinen tullut uskoon. Hän oli aikeissa mennä kasteelle. Miehen vartalossa oli suuri paholaisenkuva-tatuointi. Hän ajatteli, ettei kehtaa mennä kasteelle, jos ei saa sitä pois. Niinpä hän kävi terveyskeskuksessa ja useissa paikoissa, jossa tatuointia yritettiin poistaa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Lopulta mies suostui kasteelle tatuoinnin kanssa. Kun hän sitten nousi kastevedestä, niin paholaisenkuvatatuointi oli hävinnyt.
Ihme Raamatunluvun yhteydessä
Tehdessäni traktaatinjakotyötä Tampereella yksi uskova mies kertoi: Hänellä on lukihäiriö, mutta kun hän lukee Raamattua, niin lukihäiriö lähtee pois siksi ajaksi ja hän ymmärtää kaiken mitä lukee.
Jumala auttaa palvelijoitaan
80-luvulla Neuvostoliiton aikoihin, kun Raamatut olivat siellä kiellettyjä, tehtiin Suomesta Raamattujen salakuljetustyötä Neuvostoliittoon eri tavoin. Eräs uskova mies oli saanut kehotuksen laittaa autonsa takakontin täyteen Raamattuja ja viedä ne Neuvostoliittoon.
Oli pienen epäröinnin jälkeen näin tehnyt. Kun mies tuli raja-asemalle, tullimies halusi tarkistaa takakontin. Kun oli avannut ja tarkistanut takakontin, niin päästi miehen jatkamaan matkaa ja sanoi: ”Tyhjä oli, tyhjä oli”.
Ruokaa tuli tyhjästä
Kuulin pari vuotta sitten (2012) saarnamieheltä: Siperiassa todella köyhä romaaniperhe oli syönyt jo aikaa sitten kaikki ruokansa. Perheessä oli paljon lapsia. Uskossa olivat lukeneet Raamatusta kohdan, jossa Jeesus oli ruokkinut useita tuhansia ihmisiä vain muutamalla leivällä ja kalalla. Ruokarukouksen jälkeen olivat laittaneet tyhjän kattilan ruokapöydälle ja sieltä vuoronperää ottivat ruokaa lautaselleen.
Jumala esti kirvesmurhan
Uskova mies kertoi mulle hänen äidilleen tapahtuneesta ihmeellisestä varjeluksesta 1900-luvun alussa. Äidin silloinen aviomies oli muuttunut hyvin väkivaltaiseksi. Kerran aviomies oli tullut kotiin kirveen kanssa tarkoituksenaan tappaa vaimonsa. Äiti oli hädissään rukoillut ja pyytänyt Jumalaa auttamaan. Oli tapahtunut niin, että kun mies yritti lyödä vaimoonsa kirveellä, niin yhtäkkiä kirves pysähtyi ilmaan ja jäi siihen leijumaan.